SUOSITUKSIA

He näkevät minussa potentiaalista osaamista sekä luonnetta ja siksi suosittelevat minua

Äänestä Mertsiä - Rakenna Helsinkiä

Minulle on tärkeä Helsingin ympäristö. Siellä asuu ystäviäni, sukulaisia ja tuttuja. Olen tehnyt Helsingin ympäristössä vapaaehtoistyötä vuodesta 2009 ihmisten parissa, jotka kokevat eriarvoisuutta. 


Vuonna 2015 otin Mertsiin yhteyttä ja pyysin apua. Hän otti mediassa kantaa ihmisiin ja heidän tilanteeseen jotka olivat ja ovat vielä tänäkin päivänä heikossa asemassa olevia. Minulle on tärkeää vapaaehtoistyö, koska se on sydämen asia. Mertsi on ollut ja on tukemassa sydämeni näkyä. Tällä hetkellä vapaaehtoistyöni on pääasiassa maahanmuuttaja romaneiden parissa tehtävä työ. Siihen kuuluu myös hallinnolliset asiat. Mertsi tukee tätä vapaaehtoistyötä antamalla työkaluja kehittyä ja tehdä haaveista totta. Tällä on suuri merkitys keskuudessamme elävään yhteisöön. Mertsi on tukenut ja osallistuttanut minua monella elämän osa-alueella. Hän huomasi myös minun vaikuttaneen Vantaan ympäristöön ja vaikutti asiaan, että asia huomioitiin tunnustuksella. Helsinkiläiset toivon, että katsotte ympärillenne ja ymmärrätte missä hetkessä elämme. 


Äänestämällä turvallista ihmistä voitte vaikuttaa ja olla osallisena Helsingin rakentamiseen. Rakentaa turvallisuutta, osallisuutta ja ennen kaikkea, että saamme äänen myös ihmisille jotka sitä tarvitsevat. Äänestä Mertsiä - Rakenna Helsinkiä! Osallistumalla äänestämiseen voit vaikuttaa yhteiseen rakentamiseen tulevaisuuteen. 


Rakkain, terveisin Helsinkiläisille!

Angelica Vironen
Terne Apre - Nuoret ensin -hanketyöntekijä
Vuoden 2019 Vantaalainen romanivaikuttaja

"Olen tuntenut Mertsin aivan nuoresta asti ja hän on positiivisella tavalla ollut esimerkillinen romani! Olen aina ihaillut hänen aktiivisuuttansa sekä yhteisön että kaikkien suomalaisten asioiden edistämisessä, vaikkakaan se ei ole aina ollut varmasti helppoa. Hän on aina ottanut heikomman ihmisen hyvällä tavalla huomioon ja hänellä on tärkeät kristilliset arvot.


Olen itse tehnyt erittäin kovaa työtä ja menestynyt hyvin raviurheilussa, joka on toiseksi suosituin urheilulaji Suomessa, ainoastaan jääkiekko on edellä! Valmentamani hevonen nimeltään Vitter on voittanut Ravikuninkuuden, Derbyn ja Tukholmassa Elitloppet -kilpailun ravaten samalla kaikkien aikojen maailmanennätysajan. Vitter oli myös ensimmäinen romanien omistama ja valmentava hevonen, joka on voittanut kyseiset kilpailut, eli tiedän hyvin, mitä kova päämäärätietoinen työ sekä työhön liittyvä medianäkyminen. 


Suosittelen lämpimästi Mertsiä kunnanvaltuustoon ja uskon, että Mertsi on myös tuleva ensimmäijen romanitaustainen kansanedustaja! Uskon, että Mertsi saa vaaliuurinnille myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät muutoin ehkä äänestäisi ollenkaan."


Jalmari Svarts
Ravivalmentaja

Ravikuningas Vitterin omistaja

"Olemme tunteneet Mertsin pitkäaikaisena vaikuttajana niin romaneiden kuin pääväestöönkin kuuluvien vaikuttajana. Hänet tunnetaan yhteisömme keskuudessa tunnollisena, rehellisenä sekä aina eteenpäin menevänä toimijana. Mertsi on tehnyt paljon suuria asioita romaniväestön keskuudessa mm. Työvoimapoliittisissa asioissa. Itse olen ollut mukana romanivaikuttajana noin 40 vuotta ja sen pohjalta suosittelen Mertsiä kuntavaaleihin."


Henry Nyman, Helsinki,
pitkäaikainen romanivaikuttaja

"Tämä on just Mertsiä: "Ihailen ihmisiä, jotka haluavat loistavat mutta eivät sammuta muita"
Katso kuva

Mertsissä välittyy juuri se, että hän tuo osaamistaan eri puolille Suomea eikä kulje korostamassa itseään, vaikka ois vähän aihettakin, vaan nostaa esille kunkin paikkakunnan omaa osaamista ja toimijoita. Hän loistaa itse mutta ei himmennä toisten valoa vaan sytyttää lisää valoa toisessa ihmisessä  

Ramona Grönstrand pitkäaikainen romaninaisvaikuttaja 

Elämää varten -hankkeen hankeasiantuntija

Tapasin Mertsin ensimmäistä kertaa työni parissa Turun Kaupunginsairaalan kappelilla. Hän oli mukana tekemässä viimeistä palvelusta poisnukkuneelle lähimmäiselle, osallistuen vainajan arkkuun valmistelemiseen. Itse olen hautausalan pitkäaikainen toimija ja olen sittemmin tavannut Mertsiä noissa yhteyksissä, ja myös vapaa-aikana. Aina ajatuksia vaihtaessamme niin kasvokkain, kuin sosiaalisen median välityksellä, on hänestä minulle jo ensitapaamisella muodostunut vaikutelma saanut vahvistusta.


Mertsistä voin sanoa, että siinä on ihminen, joka katsoo eteenpäin, uskaltaa ottaa myös rohkeita askelia elämän tiellä Herraan turvaten. Hän on päättäväinen ja tarvittaessa luja mutta myös oikealla tavalla nöyrä lähimmäisten ja Herramme Jeesuksen Kristuksen palvelija. Mertsi on pappismies, perheen isä, romani ja yksi meistä suomalaisista, jotka olemme ylpeitä maastamme ja haluamme yhdessä tehdä työtä meille annetun perinnön vaalimisen ja yhteiskuntamme kehittämisen puolesta. Kyllä, olen itse sydämessäni tullut vakuutetuksi, että Mertsi Ärling on oikea valinta luottamustehtävään, johon hän on nyt ehdolla.

Jyri Nokkala Hautausalan yrittäjä

"Nyt on Helsinki saanut mahtavan hyvän kuntavaaliehdokkaan. Peukutan 100. Kiitos Mertsi, että annat panoksesi tähänkin."

Kitti Kumpulainen, maailmankansalainen
Geronomi
Diakoni

"Joko nyt olis aika saada pätevä ja osaava kaalo (romani) jopa eduskuntaan asti, ajamaan meidän kaikkien yhteistä hyvää? Minun mielestäni on jo korkea aika! Miten se tapahtuu? Anna ääni tulevissa ensi kevään kunnallisvaaleissa Helsingin vaalipiirissä Mikael Mertsi Ärlingille! Jos asuisin Stadissa, niin oma ääni menis Mertsille!


Hanna Nyman, Riihimäki,
Laaja-alainen erityisopettaja 
Riihimäki

Tässä voisi olla sinun suosituksesi
Ota minuun yhteyttä sähköpostitse mertsi.arling@diak.fi ja anna suosituksesi tuleviin kuntavaaleihin. Kiitos


"Olisi tärkeää että saisimme edes yhden romanin läpi. Suosittelen Mertsi Ärlingiä, äänestetään häntä kaupunginvaltuustoon. Mertsi on tunnettu erittäin ajattelevana ja myönteisenä persoonana."

Kyösti Roth, Helsinki,

Ihmisoikeusaktivisti ja muusikko, säveltäjä sekä sanoittaja. Kaksinkertainen Syksyn sävelen voittaja. Tunnetun Freidiba Boodoksen lauluyhtyeen perustaja.

"Olen tutustunut Mertsi Ärlingiin romaniyhdistyksen toiminnassa ja haastatellut häntä parikin kertaa toimittamaani radio-ohjelmaan. Mertsi on osoittanut yhdistysaktiivin näkökulmasta toimeliaisuutta Suomen Romanifoorumin hallituksen jäsenenä ja esimerkiksi Romanifoorumin liittokokouksessa ollut tärkeä henkilö eri asioista keskusteltaessa. 

 Mertsi on täsmällinen ja ahkera sekä ystävällinen ja kohtelias. Hän on muita kunnioittava keskustelija ja aikaansaava työntekijä eri tehtävissään. 

 Kokemukseni mukaan Mertsi Ärling sopii erinomaisesti hoitamaan yhteisiä asioita. 

 Jaakko Laakso, Jalasjärvi

musiikin lehtori, toimittaja